Lainaa 6000€

Mistä lainaa 6000 euroa?

Nykyään suuretkin rahasummat ovat lainattavissa verkon kautta helposti ja nopeasti. Tämä onnistuu yksinkertaisen hakemuksen avulla. Summan voi lainata joko kulutusluottona tai vertaislainana; pikavippinä näin suurta summaa ei yleensä ole mahdollista saada. Pikavippien takaisinmaksuajat ovat myös vähemmän joustavat kulutusluottoihin nähden.

Mihin tarkoitukseen lainan voi ottaa?

Lainan käyttötarkoitusta ei tarvitse kertoa lainantarjoajalle. Käyttötarkoituksia on yhtä paljon, kuin asiakkaitakin – vene, kodinkoneet tai vaikka autorahoitus. Laina otetaan usein esimerkiksi asunnon käsirahaa tai takuuvuokraa varten, auton hankkimiseen, asunnon remonttiin tai sisustamiseen tai pidemmälle suuntautuvaan ulkomaanmatkaan. Joskus omista tuloista säästämiselle ei ole riittävästi aikaa, ja jotain suurempaa täytyy hankkia pikaisella aikataululla. Tällöin kulutusluotto on hyvä apu.

Miksi laina kannattaa hakea netistä, eikä pankista?

Useampi ihminen voi saada lainan verkosta, kuin pankista. Pankkilainan saamiseksi asiakkaalla täytyy olla paljon suuremmat tulot, kuin mitä verkkolainan saamiseksi vaaditaan. Esimerkiksi moni pienituloinen ihminen ei voi saada lainaa pankista, mutta verkon kautta se voi onnistua helpommin.

Pankkilainan hakuprosessi on todella hidas, eikä rahojen saamista käyttöön voi aina odottaa kovin kauaa. Lainaneuvottelut voivat olla aikaavieviä – elämässä ei aina ole aikaa sellaisille. Kulutusluoton voi saada käyttöönsä parhaimmillaan jo saman päivän aikana.

 

Kulutusluotto 6000€ nettihakemuksella

Kulutusluotto on melko suuri kertaluotto, joka maksetaan takaisin kuukausierissä. Realistinen maksuaika 6000 euron kulutusluotolle on neljä vuotta, jos kuukausierät haluaa pitää pienituloisen ihmisen kannalta kohtuullisina. Jos tulot ovat hieman suuremmat, lyhyempi maksuaika voi olla kannattavaa valita, jolloin laina ehtii kasvaa korkoa lyhemmältä ajalta. Lainan voi yleensä maksaa takaisin myös kerralla, jos taloudellinen tilanne yllättäen paranee. Tällöin se tietenkin lakkaa kasvamasta korkoa.

Vertaislaina 6000e ilman vakuuksia ja takaajia

Kulutusluoton lisäksi 6000 euron lainaa voi hakea myös vertaislainana verkon kautta. Vertaislaina toimii siten, että lainoja välittävä yritys yhdistää toisiinsa sijoittajat, jotka haluavat tuottoa rahoilleen ja asiakkaat, jotka tarvitsevat rahaa lainaan.

Hakija saa itse ehdottaa itselleen sopivaa lainasummaa, korkoa ja maksuaikaa. Sijoittaja voi joko hyväksyä tai hylätä tämän tarjouksen. Sijoittaja voi myös ehdottaa itselleen parempaa sopimusta, jonka hakija saa hyväksyä tai hylätä. Yleensä sellaiset lainahakemukset hyväksytään, joissa on sijoittajan kannalta edullinen korko ja maksuaika. Liian matalaa korkoa tai liian lyhyttä maksuaikaa ei siis kannata toivoa. Summat näissä vaihtelee 2000 euron lainasta aina 9000€ lainoihin asti.

Vertaislaina on hieman hitaampi tapa lainata rahaa, kuin kulutusluotto. Siksi se sopii sellaiselle henkilölle, joka voi odottaa rahojen käyttöön saamista jonkin aikaa, ja joka haluaa yrittää saada lainan hieman yleistä tasoa halvemmalla.

lainaa 6000 euroa netistä

Kuka voi saada 6000 euron lainan?

Juuri täysi- ikäistynyt, erittäin nuori henkilö ei todennäköisesti ole sellaisessa tilanteessa, että hän kykenisi huolehtimaan 6000 euron suuruisen lainasumman takaisin maksamisesta aikataulussa. Summa on sen verran suuri, että takaisinmaksuun pitää usein sitoutua useammaksi vuodeksi. Tämä taas vaatii sellaista työsuhdetta, josta saa riittävän toimeentulon, ja joka on todennäköisesti voimassa vielä parin vuoden päästä. Yli 20- vuotias voi jo saada 6000 euron lainan joistain paikoista, jos hänen tulonsa siihen riittävät, mutta vasta 23- tai 25- vuotias ihminen voi saada lainan useimmista paikoista.

Jotta myönteinen lainapäätös voidaan tehdä, tulee hakijan luottotietojen yleensä olla moitteettomat. Jotkut harvat lainantarjoajat voivat myöntää lainan myös sellaisille henkilöille, joilla on korkeintaan kaksi jo pois maksettua maksuhäiriömerkintää, ja joilla on muutoin tulot, joilla lainan takaisinmaksu voi onnistua.

Lisäksi hakijalla tulee olla vakituinen osoite Suomessa. Henkilöllisyys täytyy pystyä varmentamaan mobiilivarmenteella tai verkkopankkitunnuksilla. Käytössä on oltava myös henkilökohtainen pankkitili, jolle laina voidaan maksaa ja jolta laina maksetaan takaisin.

Rahoitusyritysten välillä on eroja siinä, hyväksytäänkö ainoastaan Suomen kansalaisten lainahakemukset, vai riittääkö esimerkiksi riittävän pitkään oleskelu Suomessa. Käytännössä myös muualta Suomeen muuttanut henkilö voi kyllä saada 6000 euron lainan useimmilta lainantarjoajilta samoin edellytyksin, kuin syntyperäinen suomalainenkin.

Mikä laina on edullisin?

Edullisin pikalaina on yleensä sellainen, jonka korko on matalin, ja jonka ottamisesta aiheutuu kaikkein vähiten ylimääräisiä kuluja. Lainavertailussa kannattaa hyödyntää useilta verkkosivuilta löytyviä lainalaskureita, joiden avulla voi selvittää kuukausierän suuruuden sekä summan, joka lopulta tulee takaisin maksettavaksi. Halvin vaihtoehto löytyy usein tätä kautta. Jotkut lainat voivat kasvaa pitkällä maksuajalla jopa kaksinkertaisiksi alun perin lainatusta summasta, kun taas lyhyellä maksuajalla jotkut lainat eivät kasva korkoa kovinkaan paljoa.

Milloin rahat saa tilille?

Rahat saa tililleen pian myönteisen lainapäätöksen jälkeen, usein jo saman päivän aikana, kun hakemus on jätetty. Toisinaan hakemuksen käsittely vie yrityksen puolesta hieman enemmän aikaa, jolloin rahojen käyttöön saamista voi joutua odottamaan hieman pidempään.

Viikonloppuisin, yöaikaan ja pyhisin lainapäätöksiä ei tehdä, eivätkä rahat siirry. Jos jättää hakemuksen tällaisena aikana, se käsitellään seuraavana arkipäivänä, tai seuraavana aamuna.Vippaa 6000 euroa

Miten laina maksetaan takaisin?

Laina maksetaan takaisin kotiin, verkkopankkiin tai sähköpostiin lähetettävällä laskulla kuukausierissä. Kaikkein varmin tapa maksaa lasku takaisin on suoramaksusopimuksen solmiminen. Sen avulla lainan kuukausierä siirtyy automaattisesti asiakkaan tililtä yrityksen tilille eräpäivänä, eikä unohduksen mahdollisuutta ole. Asiakkaan tulee ainoastaan huolehtia siitä, että tilillä on eräpäivänä tarpeeksi katetta.

Maksuvapaita kuukausia on yleensä mahdollista pitää vuodessa tai koko laina- ajan kuluessa 1-2 kappaletta. Niitä voidaan käyttää, kun lainaa on maksettu takaisin normaalisti jo jonkin aikaa, esimerkiksi neljän kuukauden ajan.

Mitä maksuvaikeuksien kanssa voi tehdä?

Mikäli joutuu ongelmiin lainan takaisinmaksun kanssa, kannattaa ensimmäisenä olla yhteydessä lainan myöntäneeseen tahoon. Uudesta maksusuunnitelmasta voidaan yleensä sopia joustavasti. On myös yrityksen kannalta parempi, että maksut tulee joka tapauksessa hoidettua jollain tavalla. Esimerkiksi maksuvapaan kuukauden pitäminen voi toimia hyvänä tilapäisratkaisuna maksuongelmissa.